Etusivu - Blogs - Päivä johtajana

Päivä johtajana

12.12.2023

Opri Tiusanen

Hei, minun nimeni on Opri ja opiskelen Mikkelin kampuksella terveydenhoitajaksi. Osallistuin päivä johtajana tempaukseen oman koulutuksen vapaavalintaisen kurssin kautta. Päivän aikana pääsin tutustumaan projektipäällikön Pekka Pulkkisen päivään. Hän vastaa Eduficationin kehityksestä ja toiminnasta.

Päivä Eduficationilla

Päivä koostui suurimmaksi osaksi palavereista erilaisten toimijoiden kanssa. Olin siis mukana erilaisissa teams palavereissa ja pääsin kuuntelemaan Eduficationin tuotteista ja palveluista. Teams palaverit olivat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.

Päivän aikana kävimme myös syömässä Ravintola Tallissa, joka sijaitsee Mikkelin kampusalueella. Ruoka oli herkullista ja maukasta.

Pääsin myös tutustumaan päivän aikana Eduficationin tuottamiin terveysalan mikrokursseihin. Mikrokurssit ovat verkossa opiskeltavia kursseja ja aihealueita on paljon. Koin mielenkiintoisimmaksi aihealueen, joka sisältää terveyteen, hyvinvointiin ja kuntoiluun liittyviä kursseja. Näistä kursseista itseäni eniten kiinnosti voimaharjoittelunliikkeiden perusteet ja PTT- roolitettu traumapotilaan ensihoito.

Pääsin myös tutustumaan omalla ajalla PTT-roolitettu traumapotilaan ensihoito kurssiin. Kurssilla käytiin läpi tärkeää toimintamallia, joka helpottaa ensihoitajia potilaan hoidossa. Toimintamallilla ensihoitajat pystyvät kiirehtimään potilaan saamista hoitoon. Opin PTT kurssista toimintamallia ja miten se helpottaa toimimista traumapotilaan kanssa sekä mitä tehtäviä jokaisella on potilaan kohdatessa. Suosittelisin kurssin käymistä jokaiselle, joka toimii traumapotilaan kanssa kuten ensihoitajia.

Päivänpäätteeksi pääsin vierailemaan virtuaalimaailmassa VR-lasien avulla. En ole aikaisemmin kokeillut VR-laseja, joten odotin innolla niiden testaamista. Laseilla pääsi testaamaan erilaisia pelejä ja katsomaan tarinoita. Tarinaa katsoessa laseilla pystyin uppoutumaan virtuaalimaailmaan mukaan, mikä oli todella siistiä.  Olisi mahtavaa, jos VR-laseja pystyttäisiin hyödyntämään tulevaisuudessa eri koulutuksissa oppimisen menetelmänä.

Lopputunnelmat

Suosittelen jokaiselle lähtemään päivä johtajana tempaukseen mukaan, koska aina oppii uutta, tutustuu uusiin ihmisiin ja pääsee avaamaan uusia ovi tulevaisuuteen. Päivän aikana opin paljon uusia asioita kuten Eduficationin tarjoamista mikrokursseista ja VR-laseista. Jään odottamaan innolla, miten VR-lasien käyttöä tullaan hyödyntämään tulevaisuudessa oppimisen menetelmänä.

Päivästä jäi itselle todella hyvä fiilis. Pääsin näkemään Xamkin toimintaa eri näkökulmasta, pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin sekä minua kuunneltiin ja kyseltiin fiiliksiä ja ajatuksia tulevaisuuden kannalta.

Kirjoittaja

Opri Tiusanen
Terveydenhoitajaopiskelija
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Contact Us

Are you interested in finding out how we could help you to improve your organisational learning? Or perhaps you want to promote your educational materials in our worldwide online store? We are here to help you, contact us now!

Contact us

Tilaa uutiskirje

* pakollinen